Myanmarissa useiden mielenosoittajien kerrotaan kuolleen poliisin luodeista – Katso video protesteista

KT
Report
Katriina Töyrylä
Mar 03, 2021
Yle
Yle

Tuoreiden demokratiamielenosoitusten tähän asti verisin päivä on ollut sunnuntai, jolloin poliisin luodeista kuoli 18 ihmistä.

Myanmarissa useiden ihmisten kerrotaan jälleen saaneen surmansa poliisien luodeista demokratiaa vaatineiden mielenosoituksissa.

Eri kaupungeista tulevat tiedot ovat hajanaisia ja niitä on vaikea vahvistaa. Uutistoimistojen sairaala- ja silminnäkijälähteet kertovat kuitenkin kuolleista ja haavoittuneista maan kahdessa suurimmassa kaupungissa ja muualla maassa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kuolleita on ainakin 13, joista neljä maan suurimmassa kaupungissa ja taloudellisessa keskuksessa Yangonissa. Uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan kolmessa kaupungissa Myanmarin keskiosassa kuolleita on ainakin 10.

Keskimyanmarilaisessa Monywan kaupungissa on kuollut ainakin seitsemän ihmistä, kertoo paikallinen lääkäri AFP:lle. Läheisessä Mandalayssa, maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, on kuollut ainakin kaksi ihmistä. AFP:n sairaalalähteiden mukaan toista oli ammuttu päähän ja toista rintaan.

Myingan kaupungissa on kerrottu yhden mielenosoittajan kuolleen, kun turvallisuusjoukot tukahduttivat mielenosoitusta kyynelkaasulla, kumiluodeilla ja ampumalla.

Mielenosoittajat ovat tukkineet Yangonissa teitä renkaista ja piikkilangasta rakentamillaan esteillä hidastaakseen poliisin kulkua.

Demokratiaa vaativat mielenosoitukset ovat jatkuneet eri puolilla …

Read the rest of the article on https://yle.fi
Share
  • Facebook
  • Twitter
  • Copy Link